Edellisessä postauksessa pohdin maailman tilaa, joka on lievästi sanoen huomestuttava. Kun tilanne on mikä on, voi itse kukin kysyä itseltään, minkälaiseen tulevaisuuden skenaarioon uskoo – mikä on oma visio tulevaisuudesta? Permakulttuurin toinen perustaja David Holmgren kuvaa kirjassaan “Permaculture” vaihtoehtoiset visiot suunnilleen näin (oma muistinvarainen tulkintani) (katso myös ”Permakulttuurin perusolemus”): Mitään ongelmaa ei ole, voimme jatkaa elintason…
Ikävä kyllä maailman ja ihmiskunnan tilanne on huono. Vielä huonommaksi sen tekee se, että kieltäydymme näkemästä tilannetta ja siksi tekemästä asialle mitään – tai ainakaan riittävästi, vielä kun ehkä olisi aikaa. Kaikki ovat jo kuulleet ilmastonmuutoksesta. Ikävä kyllä se ei ole ainoa ongelmamme – päähämme vain tahtoo mahtua vain yksi asia kerrallaan. Tunnetun ruotsalaisen ympäristötieteiden…
Tänään sain lähetettyä myös YLE:n vaalikoneen kysymykset videoineen. Ensimmäisen videon sain tehtyä Iso-orvokkiniityllä luomutalomme rakennustyömaa ja mehiläistarha taustalla, mutta YLE:n systeemit tökki niin pahasti, etten saanut sitä ladattua ennenkuin tänään Tokiossa. Niinpä kaksi muuta videota on tehty hotellihuoneessa Tokiossa. Kaikki iPhonella itse käsivaralta otettuja, eli en satsannut niihin ajan puutteen takia kauheasti. Tarkka lukija huomaa, että…
Olen aina ollut oman tieni kulkija ja huono tekemään asioita vain siksi että joku käskee. Varmaan siksi totesin aikoinaan intissä olevani väärässä paikassa ja hakeuduin sieltä sivariin. Samasta syystä taidan olla yrittäjä. Välillä olen ollut muutaman ihmisen työnantajakin, mutta parhaiten toimin verkostojen kautta. Uskoakseni olenkin aika hyvä verkostoituja. Sitäpaitsi työllistäminen on tehty mikroyrityksille erittäin vaikeaksi ja vaaralliseksi….
Maailmaa voi yrittää pelastaa monella tavalla – minulle valikoitui jo opiskelualaa valitessani luomu (ko sanaa ei tosin 70-80-lukujen taitteessa vielä ollut), ja nimenomaan kestävän kehityksen näkökulmasta. Perustelen sitä toisaalla/myöhemmin. Lukioaikana olin äitini ja HG:n biodynaamisella pientilalla töissä parina kesänä, mikä oli ensimmäisiä kontaktejani Karjalohjaan. Lukion jälkeen olin lyhyen aikaa Sipoossa Husön kartanossa tallipoikana ja kevään…
Nähtävästi moni kaunnallisvaaliehdokas julkaisee vaalikonevastauksensa kotisivuillaan, mikä varmaan mielipiteiden läpinäkyvyyden kannalta onkin ihan paikallaan. Ainakin vaalikonetta vastatessaan huomaa, ettei välttämättä ole joihinkin asioihin aikaisemmin muodostanut mitään erityistä kantaa, ja siksi niihin vastaaminen on vaikeata. Joistakin asioista saatankin olla jo YLE:n vaalikoneessa, jota parhaillaan yritän täyttää, eri mieltä. Sääliksi käy ”oikeita” poliitikkoja, jotka joutuvat valinnan jälkeen…