Edellisessä postauksessa pohdin maailman tilaa, joka on lievästi sanoen huomestuttava. Kun tilanne on mikä on, voi itse kukin kysyä itseltään, minkälaiseen tulevaisuuden skenaarioon uskoo – mikä on oma visio tulevaisuudesta? Permakulttuurin toinen perustaja David Holmgren kuvaa kirjassaan “Permaculture” vaihtoehtoiset visiot suunnilleen näin (oma muistinvarainen tulkintani) (katso myös ”Permakulttuurin perusolemus”):

1. Mitään ongelmaa ei ole, voimme jatkaa elintason kohottamista, kuten tähänkin asti, mutta huoltosuhdetta olisi hyvä parantaa syntyvyyttä nostamalla. (Tähän sisältyy tietysti ajatus, että huoltosuhdetta ei pidä parantaa maahanmuuttoa edistämällä.)
2. Ihmiskunnan teknologinen osaaminen ja kekseliäisyys pelastaa meidät – kaikkiin ongelmiin löytyy lopulta teknologinen ratkaisu – tämä on siis high-tech malli. Monet ratkaisut ovat jo tiedossamme, niitä ei vain tajuta hyödyntää. Tietotekniikka, robotiikka, nanoteknologia, geenimanipulointi jne. tarjoavat ratkaisut. Voimme huoletta jatkaa nykyisellä elämäntyylillä ja loputtomasti nostaa materiaalista elintasoamme. Viime kädessä voimme nousta avaruusalukseen ja perustaa uuden maailman Marsiin kun tämä maailma on loppu. Mr Valtaoja toimii aluksessa luotsina, mutta vain menosuuntaan.
3. Vihreä tulevaisuus: bioteknologian ja biotalouden keinoin kehitämme kestävän kiertotalouden, jonka turvin voimme ylläpitää nykyistä elintasoa kestävästi – tämä on siis greentech ja biotalous malli. Oikeastaan tässäkään mallissa mistään ei tarvitse luopua, joskin kulutusta suunnattaisiin enemmän immateriaalisiin palveluihin yms. Tiivistyvä kaupunkiasuminen takaa koskemattoman luonnon säilymisen jossakin – tosin metsät on uhrattava biotalouden alttarille.
   

   Meidät on aivopesty kuluttajiksi, vaikka elämässä voisi olla muitakin tavoitteita, kuin materiaalisen elintason kasvattaminen. Mäen päällä viimeisin ostoksemme; tuulimylly, joka yhdessä aurinkopaneelien kanssa tuottaa kaiken tarvitsemamme sähkön. 

4. Nykyisen materiaalisen elintason ja energiankäytön ylläpitäminen ei ole kestävästi mahdollista vaan ihmiskunnan on siirryttävä maailmaan, jossa energiankäyttö vähenee dramaattisesti ja väestön valtaosan on palattava takaamaan perustarpeistamme keskeisin: ruoan ja muiden perustarpeiden tuotanto kestävällä tavalla. Samalla syntyvyyttä on rajoitettava ja pyrittävä hallitusti – usean sukupolven aikana – tilaan jossa maapallon väestömäärä on murto-osa nykyisestä. Siirtymä on mahdollista tehdä suunnitellusti ja hallitusti, jos se aloitetaan ajoissa, ts nyt.
5. Mikään edellisistä ei toteudu vaan maapallo siirtyy mm ilmastonmuutoksen takia epävakaaseen tilaan, huomattava osa maa-alasta jää veden alle (60 metrin vedenpinnan nousu), sääjärjestelmät menevät sekaisin, ruoantuotannon edellytykset romahtavat jne. Valtaosa maapallon väestöstä kuolee nälkään, tauteihin ja keskinäisiin resurssisotiin jne. Jos romahdukseen ei liity täydellistä ydinsotaa tms, joitakin ihmisiä voi jäädä jäljelle. Toteutuu jonkinlainen ”MadMax” -maailma.

Poliittisesti vain vaihtoehdoista 1), 2) ja 3) on mahdollista puhua. Teemoilla 4) ja 5) ratsastava poliitikko tuskin saa äänestäjiä liikkeelle.

Muun muassa permakulttuuriliikkeessä pyritään kehittämään malleja, joilla hallittu siirtyminen energiaköyhään tulevaisuuteen olisi mahdollista. Kysymys ei missään nimessä ole paluusta menneeseen, sillä se ei ole enää mahdollista. 1800-luvun teknologialla ei voida elättää nykyistä väestömäärää. Siirtymään tulee sisältymään elementtejä myös sekä high-techistä ja greentechistä – olemmehan tiedollisesti valovuosien päässä 1800-luvun ihmisistä. Pääasia on, että kulutustasoa, erityisesti energiankäyttöä vähennetään dramaattisesti ja pyritään hallitusti vähentämään maailman väestömäärää. “Lisääntykää ja täyttäkää maa” – käsky, joka annettiin alunperin bakteereille, on jo toteutettu ja se on peruttu. Nyt on vihdoin aika näyttää kykeneekö ihminen hallitsemaan populaatiodynamiikkaansa eri tavalla kuin biologian kirjoissa on kerrottu – muuten meidät hukka perii. Meillä on nyt paljon entistä suuremmat haasteet, joita vanhoissa tarukokoelmissa ei osattu edes kuvitella.

On muuten aivan turha kuvitella, että väestöongelma ei koskisi Suomea, kun meitä on ”vain” 5,5 miljoonaa. Suomen väkiluku oli 1800-luvun alussa alle miljoona asukasta ja 1800-luvun lopulla alle 3 miljoonaa. Suomessa on siis tapahtunut huikea väestönkasvu viimeisen parinsadan vuoden aikana. Nykyinen elintasomme perustuu valtavaan resurssien tuontiin.

Alenevan väestömäärän vision toteuttamisessa on tietenkin ongelmana se, että se on niin arka alue. Väestönkasvun hillitseminen ei kuitenkaan vaadi mitään ”yhden-lapsen” politiikkaa vaan väestömäärä voidaan saada pysyvästi laskuun kestävällä ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Globaalisti ehkä tehokkain keino on koulutus, erityisesti tyttöjen koulutus ja tietenkin elintason nousu. Jos koulutukseen ja elintason nousuun yhdistyy melko huonot mahdollisuudet lasten päivähoitoon, johtaa se syntyvyyden voimakkaaseen alentumiseen. Siksi useissa Kaakkois-Aasian vaurastuneissa maissa syntyvyys on noin 1 (1 lapsi yhtä naista kohti, kun väkiluvun säilyminen edellyttäisi 2,2 lasta yhtä naista kohden). Taiwanissa syntyvyys on 0,7 kun se Suomessa on 1,65 ja Ruotsissa 1,85. Lupaus lapsiperheiden etuisuuksien leikkaamisesta ei ole kovin tyypillinen vaalilupaus, mutta miksi sitten vanhusten ala-arvoinen kohtelu on poliittisesti hyväksyttävämpää?

Toinen ongelma muodostuu alenevasta huoltosuhteesta yhteiskunnassa ja ylipäänsä pienenevän väestön myötä pienenevästä taloudesta. Miten talous sopeutuu siihen, että cocacola-pulloja, autoja, iPhoneja ja makaroonia myydään vuosi vuodelta yhä vähemmän? Lähes kaikkien yritysten liiketoiminta pienenisi väestön pienentyessä, kun taas talouselämän logiikka on loputtoman kasvun logiikkaa. Meidän on vaikea edes kuvitella kehitystä muuksi kuin kasvuksi. Tämä ajattelutapa on kokonaan muutettava ja taloustieteilijöiden olisi keskityttävä kehittämään malleja hallitusti supistuvasta taloudesta, joka takaa kaikille riittävän elämänlaadun. Tietenkin on selvää, että talouselämä tulee vastustamaan tällaista kehitystä ja liittoutuu muiden konservatiivisten voimien kanssa sen pysäyttämiseksi.

Ihmisten ajattelutavan on muututtava myös yksilötasolla. Jos elämässä on muuta sisältöä ja muita tavoiteita kuin materiaalinen kuluttaminen, kuluttaminen menettää yhä enemmän merkitystään. Tässä sivistävällä koko eliniän jatkuvalla koulutuksella on keskeinen rooli. Koulutuksen tarkoitus ei missään nimessä ole tuottaa materiaalia talouselämälle vaan luoda ihmisille edellytykset täysipainoiseen ja omaehtoiseen elämään.