Luomumatkalla

Kansikuvassa Erkki levittää karjanlantaa pellolle Karjalohjan Nummijärvellä 1981 tai -82.

Maailmaa voi yrittää pelastaa monella tavalla – minulle valikoitui jo opiskelualaa valitessani luomu (ko sanaa ei tosin 70-80-lukujen taitteessa vielä ollut), ja nimenomaan kestävän kehityksen näkökulmasta. Perustelen sitä toisaalla/myöhemmin. Lukioaikana olin äitini ja HG:n biodynaamisella pientilalla töissä parina kesänä, mikä oli ensimmäisiä kontaktejani Karjalohjaan. Lukion jälkeen olin lyhyen aikaa Sipoossa Husön kartanossa tallipoikana ja kevään Ruotsissa töissä isolla biodynaamisella tilalla.  Menin espoolaispoikana opiskelemaan maataloutta Helsingin Yliopistoon 1981. Muita kaupunkilaisia siellä ei juuri ollutkaan. Valmistumiseen minulla meni 15 vuotta, pitkälti siksi, että käytännön työ luomun edistämiseksi vei mennessään.

Yliopistossa ei 1980-luvulla tietenkään luomua opetettu, vaan kerrottiin mm, että hevosissa ei ole pyörivää osaa, johon saisi voiman ulosoton (maatalousteknologian perusteet), maatalouden historialla ei ole mitään merkitystä (maatalouspolitiikan perusteet), kasveille ei ole merkitystä, missä muodossa ne ravinteet saavat (kasvinviljelytieteen perusteet) ja myrkkyjä tulee kutsua kasvinsuojeluaineiksi (kasvinsuojelun perusteet). Maaperäbiologiaa ei opetettu, liekö siitä juuri kuultukaan. Onneksi maatalousopiskelijoiden piirissä toimi ‘Vaihtoehtoisen viljelyn opintopiiri’, jonka piiriin silloin Maatalouskirjastossa työskennellyt Anja Alanko poimi sopivan näköiset nuoret opiskelijat jollakin kuudennella aistilla.

Tilannetta pystyttiin hiukan muuttamaan mm kun kirjoitimme “Luonnonmukainen viljely – Siirtymävaiheopas” kirjan Jukka Kivelän kanssa 1983. Kirjan tekemiseen liittyi tiedonkeruumatka silloisia luomuviljelijöitä haastattelemaan ympäri Suomenniemen. Matkaa tehtiin useaan otteeseen junalla ja linja-autoilla ja se vei meidät Suomussalmelle asti. Ensimmäinen haastateltavamme oli yksi suomalaisen luomu pioneereista Seppo Lohtaja, joka taisi silloin viljellä Liedossa. Yksi viimeisiä oli juuri tuo pientila 100 km Ämmänsaaresta pohjoiseen, jonne silloisen Suomussalmen ekokunnan primus motor Matti Juntunen – nykyisin lohjalainen hänkin – tipautti meidät eräänä talvi-iltana. Tarkoitus oli perehtyä kusiaispesien pohjien käyttöön maanparannukseen, mutta vanhaisäntä olisikin vain kertonut hevostyöstä metsässä. Iltapalaksi saatiin leipäjuustoa (vai juustoleipää) kahviin murrettuna ja aamiaiseksi makaronivelliä.

Tietenkin kirjan tekoa varten luettiin uusinta ulkomaista kirjallisuutta luomusta. Minä taisin suurelta osin kirjoittaa ja Jukka toimi maatalon poikana faktantarkistajana. Kirja oli tiukkaa asiaa, eikä kirjan tekemisen taustalla olevaan matkaan viitata ollenkaan, eikä haastateltujen viljelijöiden tarinoita ikävä kyllä kerrota. Ei vielä ymmärretty tarinankerronnan arvoa. Ehkä juuri se puoli olisi nyt yli 30 vuotta myöhemmin kiinnostavinta, mutta ikävä kyllä se on menetetty. Joka tapauksessa samaista kirjaa piti lukea laudatur-kirjallisuustenttiin muutamaa vuotta myöhemmin, sillä muutakaan ei vielä suomeksi ollut. Professori Eero Variksen, joka suhtautui luomuun hyvinkin myönteisesti, kanssa pohdittiin miksi viljelykasvit ”vuotavat” juuristostaan sokereita maahan. Silloin ei kasvien juuriston ja maaperän mikro-organismien vuorovaikutuksista juuri tiedetty edes professoritasolla.

Ensimmäinen keskeytys opiskeluun tuli, kun suomalaisen luomututkimuksen ja -kehittämisen pioneeri Jukka Rajala soitti tarvitsevansa kenttätutkimusapulaista Juvalle. Hoidin hommaa Juvan kunnan ensimmäisenä sivarina. Matti ja Merja Jaatisen luomutilalle, jossa kenttäkokeet olivat, oli 28 km Juvan kirkolta, jonka ajoin pyörällä joka päivä. Vuotta myöhemmin, kun olin palannut Viikkiin opiskelemaan, soitti suomalaisen luomun grand old man Mikko Pax, ja kertoi, että Biodynaaminen yhdistys oli saanut valtionavun luonnonmukaisen viljelyn neuvojan palkkaamiseen, ja kysyi suostuisinko hommaan. Suostuinhan minä ja toimin neuvojana 3 vuotta.

1980-luvun alusta lähtien olen ollut monella tavalla keskeisesti tai taustalla mukana suomalaisen luomualan kehittämisessä aikoinaan tutkimuksessa ja neuvonnassa ja alan järjestöissä (olin mm Luomuliiton perustavan kokouksen puheenjohtaja Juvalla 1985, Elävä Maa ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa) ja MMM luomutoimikunnissa sekä 1988-1995 leipomoyrittäjänä ja sen jälkeen markkinoinnin, myynnin ja ennenkaikkea luomutuotteiden viennin parissa. Luulen olevani syyllinen aika merkittävään osaan suomalaisesta luomuviennistä. Sinä aikana kun olen ollut luomualalla mukana on luomuviljelypinta-ala kasvanut alle 1000 hehtaarista yli 200000 hehtaariin, 10% Suomen viljellystä peltoalasta. Toki monessa muussa Euroopan maassa kehitys on ollut vielä nopeampaa ja varsinkin luomumarkkinoiden kehityksen osalta olemme pahasti jälkijunassa.

Kuusian Leipä perustettiin Kuusian entisen koulun piharakennukseen 1998 lopulla ja se toimi siellä 1993 asti, jolloin siirsin leipomon Vantaan Petikkoon. 1995 leipomo yhdistettiin Samsaran leipomon kanssa, millä nimellä se vieläkin toimii. Oikeastaan leipomo perustettiin, koska luomuviljely pikkuhiljaa levisi, eikä kaikkea luomuviljaa voinut enää myydä idätettäväksi ”ituhipeille”. Jonkun oli siis alettava leipoa. Alussa leipää leivottiin parina päivänä viikossa ja myytiin Karjalohjalla ja Lohjan torilla. Asiakkaat löysivät leivän torilla leviävän tuoreen ruisleivän tuoksun perusteella. Niin uskomattomalta kuin nyt tuntuukin, oli suomalainen kaupallinen leipäkulttuuri 1980-luvulla alamaissa: oikeata hapanruisleipää ei saanut kaupoista. Leipomoita koneellistettiin ja leipomokoneet tulivat vehnämaasta Italiasta. Ei niillä koneilla voinut ruistaikinaa käsitellä – taikinasta oli oltava kolmannes vehnää. Oikea ruisleipä koostuu vain täysjyvärukiista, suolasta ja vedestä. Toisaalta leipomot eivät voineet katsella sivusta, kun hapanleipä nousee milloin kuinkakin kauan – teollisen prosessin on edettävä kuin kellokone. Meillä leipä saattoi nousta joinakin aamuina 20 minuuttia, toisina tunnin, ja me odotettiin. Kaupat saivat leipänsä sitten kun se oli valmista. Nythän hyvää luomuruisleipää taas saa kaupoista myös Lohjalla. Nykyisten hapanruisleipien hiivattomuudesta en tosin mene takuuseen silloinkaan kun hiiva ei ole ainesosaluettelossa. Nyt odottelen leivinuunimme valmistumista, että pääsen taas leipomaan.

Luomukauppaa tehdään Suomen osastolla BioFach-messuilla Saksassa helmikuussa 2017. Olen käynyt ko messuilla joka vuosi 1995 lähtien. 

1995 Peter Zukale otti vetovastuun Samsaran leipomosta ja minä lähdin edistämään luomutuotteiden markkinointia, mikä lopulta johti vientihommiin ja siihen, että minulla on Suomessa pisin yhtäjaksoinen kokemus luomutuotteiden viennistä, vuodesta 1996 lähtien, ja noin kahdenkymmenen luomutuotteita valmistavan yrityksen kanssa. Ensimmäinen vientituote oli luomulakritsa 1996 ja sen jälkeen olin mm keskeisesti tekemässä suomalaisen luomukauran menestystarinaa maailmalla. Sillä tiellä olen nytkin ja työskentelen tällä hetkellä kolmen päämiehen luomutuotteiden viennin parissa: Fazer Mills, Finnamyl Oy ja Aloja Starkelsen (Latviassa). Näihin voi tutustua organic-finland.com -sivustollani ja organicpotatostarch.com -sivustolla. Luomun kysyntä maailmalla kasvaa valtavaa vauhtia, eikä tuotanto pysy perässä. Nyt tuottajien pitäisi tuottaa sitä, mille on kannattavat markkinat – siis luomua. Esimerkiksi suomalaisen luomukauran viljelyalat voitaisiin heti kaksinkertaistaa ja kaikki menisi kaupaksi.

Aina välillä tekee mieli katsoa asioita muutenkin kuin liiketoiminnan näkökulmasta. Joskus suunnilleen 2010 vaimoni Marja oli jossakin luomumarkkinoinnin kokouksessa, jossa pohdittiin mm sitä, ettei luomun oikeita tarinoita kerro oikein kukaan ja sitäpaitsi luomusta kertovaa kuva-aineistoakaan ei oikein ole. Tästä innostuneena, ja valokuvausharrastukseni tietäen, hän ehdotti, että ryhtyisimme vierailemaan ja kuvaamaan luomutiloilla ja kertomaan luomutilojen tarinaa. Ensin tarinaa oli tarkoitus kertoa blogimuodossa netissä, minkä teimmekin perustamallamme luomusalonki.fi sivustolla. Jonkin ajan kuluttua valokuvaajan kunnianhimo alkoi kasvaa, ja halusin julkaista kirjan, jotta valokuvat pääsisivät paremmin esille. Marjan ehtona oli, että se saadaan varmasti myytyä ja kulut katettua joten myin kirjaa 800 kappaletta ennakkoon alan yrityksille ja järjestöille. Julkaisimme ”Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan 2013 muutaman vuoden aherruksen päätteeksi. Yksi kirjan tarinoista on Karjalohjalta Ali-alhan luomutilalta. Kirjaa saa tilata meiltä suomeksi tai englanniksi ja näyttää se olevan vielä myynnissä mm Adlibriksessä.

Viimeisin vaihe luomumatkalla on luomun syventämistä permakulttuurin keinoin. Ostimme maata 2014 Karjalohjalta, jossa rakennamme luomutaloa ja permakulttuurista pientilaa Iso-orvokkiniittyä. Tarina siis jatkuu…

Vastaa