Olen aina ollut oman tieni kulkija ja huono tekemään asioita vain siksi että joku käskee. Varmaan siksi totesin aikoinaan intissä olevani väärässä paikassa ja hakeuduin sieltä sivariin. Samasta syystä taidan olla yrittäjä. Välillä olen ollut muutaman ihmisen työnantajakin, mutta parhaiten toimin verkostojen kautta. Uskoakseni olenkin aika hyvä verkostoituja.
Sitäpaitsi työllistäminen on tehty mikroyrityksille erittäin vaikeaksi ja vaaralliseksi. Kuitenkin juuri mikro- ja pienyritysten sanotaan työllistävän jatkossa ihmisiä, kun suuryritykset, kunnat ja valtio vähentävät. Miten se voisi tapahtua, jos yrittäjä joutuu ottamaan oman toimeentulonsa ja omaisuutensa kokoisen riskin työllistäessään toisen ihmisen? Riski, että yrityksen ensimmäinen tai toinen työntekijä ei täytäkään odotuksia, koska hänen osaaminen tai motivaatio ei olekaan sitä mitä piti, henkilökemiat eivät toimi, hän sairastuu tai päättää vaihtaa työpaikkaa juuri kun hänet on ajettu sisään, on liian suuri. Ei mikroyrittäjä ole mikään UPM tai Nokia.
Suomen talouselämä on liian riippuvainen muutamista suurista yrityksistä ja työnantajista. Mutta jotta Suomen talous lähtisi nousuun pienyritysten pöhinällä, näihin työllistämisen ja työllistymisen kysymyksiin pitää oikeasti keksiä uusia kuvioita. Työllistämisen ja työllistymisen kynnyksiä pitää madaltaa. Kolikon toinen puoli on, että irtisanomisen kynnystä pitää madaltaa, muuten työllistämisen kynnys ei madallu. Ja samalla myös tuloloukut pitää saada poistettua niin , että työn tekeminen – palkattuna tai yrittäjänä – olisi aina kannattavaa. Toisaalta yrittäjäksi ryhtymisen ei pitäisi merkitä turvaverkkojen katoamista, kuten nykyään. 
Meillä näyttää olevan yhteiskunta, jossa tehostetaan, digitalisoidaan, automatisoidaan ja robotisoidaan. Työntekijöitä tarvitaan näennäisesti yhä vähemmän (mutta tekemätön työ ei näytä vähenevän) ja – jos yhteiskunnan rakenteisiin ei puututa – tulot ja varallisuus ja valta keskittyvät yhä pienemmän ihmisryhmän käsiin. Jo nyt tämä vaurauden ja vallan keskittyminen on edennyt uskomattoman pitkälle (lukekaa vaikka Pikettyä) ja se vaarantaa jo yhteiskuntarauhan. Tuota vaurautta on jaettava ja hyvinvointivaltiota – siis lähes ilmaisia peruspalveluita – on ylläpidettävä. Sitä, miten tuo tapahtuu, pitäisi rajusti yksinkertaistaa takaamalla ihmisille perustoimeentulo riippumatta siitä, mitä he tekevät – siis vastikkeeton perustulo. Perustulon tulee olla tasolla, jossa toimeentulotukea ei enää tarvita. Vaikka perustulo kuuluu kaikille, käytännössä se leikataan verotuksella pois niiltä, joilla on kohtuulliset tulot. Verotuksen tulee olla ylemmissä tuloluokissa rajusti progressiivista.
Perustulo edellyttää tietysti uskoa ihmisiin. Valtaosa ihmisistä haluaa tehdä elämässään jotakin mielekästä, yleensä siis työtä, mutta sitä ei välttämättä voi mitata taloudellisella tuloksella. Työ voi tapahtua kolmannessa sektorissa, luovilla aloilla, käsityöammateissa tai pienviljelynä – tai erilaisten asioiden yhdistelmänä. Noissa sektoreissa tehtävä työ on arvokasta ja välttämätöntäkin hyvä elämänlaadun ylläpitämiseksi. Syntyy tietenkin matalapalkka-aloja, mutta useimmiten ne voivat olla välivaiheita ihmisten elämässä. Perustulo mahdollistaa myös sekä yritystoiminnan aloittamisen että työllistämisen pienemmällä riskillä. Näin syntyy luovaa pöhinää, josta voi nousta joitakin menestystarinoitakin. Oleellista mallin toimivuudelle on korkeatasoinen sivistävä koulutus. Maailma ei pelastu, ellei kaikilla ole hyvä yleissivistävä koulutus!
Samalla kulutusta on ohjattava kestävälle pohjalle. Ihmisten aivopeseminen materialistisiksi kuluttajiksi on lopetettava. Ihminen haluaa luonnollisesti saavuttaa elämässään jotakin, ja siihen on annettava mahdollisuuksia. Mutta se, että tavoittelemisen arvoista olisi vain raha ja materia on nykykulttuurin tuomaa harhaa. Ihmisten energia olisi suunnattava toisin, muihin kestävämpiin tavoitteisiin. Eihän elintaso voi nousta luonnonvaroja tuhlaamalla. Ekämänlaatu nousee tuottamalla kestäviä ja pysyviä ratkaisuja oikeiden tarpeiden tyydyttämiseen. Tässäkin laadukkaan luonnontieteellisen, sivistävän ja elämäntaitoja korostavan koulutuksen merkitys on keskeinen.